Terrorin hinta!
Maailman talous on edelleen riippuvaista öljystä. Nuoremmat eivät muista 1970-luvun alun öljykriisiä, jolloin öljyn hinta nousi samalla tavalla hetkessä ja maailman talous joutui sekasortoon. Nyt voi olla edessä samanlainen tilanne, jos Kauko- Idän nousevat talousmahdit lisäävät entisestään öljyn kulutustaan ja USA ei kykene pitämään Arabimaissa yllä ”kuria ja järjestystä”. Terroriuhat kohottavat myös arvaamattomasti öljyn hintaa.
Kolmekymmentä vuotta sitten sammuivat katuvalot ja liikkeiden neonvalot, kun Suomessa säästettiin energiaa. Silloin kansaa aktivoitiin säästämään sähköä ja öljyä. Olisikohan nyt taas paikallaan ennakoiden tuleva tilanne kun öljyn hinta kohoaa 100 dollariin tynnyriltä. On siinä moni viljanviljelijä apealla mielellä, kun öljysheikit vievät lopunkin kannattavuuden Vilja- Suomen maataloudelta.
Varmasti energian säästökohteita löytyy joka paikasta niin kodeissa kuin työpaikoilla. Sähkölämmitteisessä talossa asuvat eivät selviä pälkähästä, sillä sähkön hinta seuraa jonkinlaisella viiveellä öljyn hintaa. Fortum ilmoitti ensimmäisenä korottavansa kotitaloussähkön hintaa 19 prosenttia ja varmasti pian saman ilmoituksen sähkön hinnan nostamisesta tekee moni muu sähköyhtiö.
Kallista öljyä vastaan voimme toimia kehittämällä vaihtoehtoisia tapoja lämmittää talomme ja tuottaa biopolttoaineita korvaamaan kalliita polttoaineita. Tilanne kärjistyessään ajaa ihmiset taajamiin ja kaupunkeihin, jos elämä maaseudulla kallistuu kuten on vaara oman auton käyttäjillä. Maalla asuvat eivät ymmärrä sitä, miksi autoilijoita himoverotetaan Suomessa?
Tommi Anttila
tommi.anttila@satanen.com