Kansan luottamus poliitikkojen vaalilupauksiin ei ole järin vahvaa. Vuosikymmen sitten Keskusta voitti vaalit väittämällä sinipunahallituksen syöttävän kansalle vain silakoita. Pian vaalien jälkeen Esko Ahon hallitus leikkasi eläkeläisten, työttömien ja lapsiperheiden etuja ennennäkemättömällä tavalla.
Kahdeksan vuotta sitten Paavo Lipponen voitti vaalit syyttämällä Ahon hallitusta kansan kurjistamisesta. Heti vaalien mentyä hyvinvointiyhteiskunnan purkutalkoot alkoivat toden teolla sateenkaarihallitusten toimesta.
Nyt on suuri vaara, että vaalidopingin haihduttua ja vaalikrapulan iskettyä kajoavat hyvinvointiyhteiskunnan perustuksiin, on vallan kahvassa sitten Sdp, Keskusta tai Kokoomus. Nytkin hallitusta syytetään kaikesta mahdollisesta. Todennäköisesti vaalien mentyä kaivetaan virkamiesten kassakaapeista ”Sailaksen leikkauslistat”. hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi. Vielä ennen vaaleja kaikki lupaavat kymmenen hyvää. Jopa lapsilisien korottamista esitetään. Vaalien mentyä talouden tosiasioita ei enää voi sivuuttaa.
Joku on pahasti pielessä, kun lähes 1,4 miljoonaa kansalaista mielipidetiedustelujen mukaan empii käyttääkö ensi sunnuntain eduskuntavaaleissa äänioikeuttaan. Poliitikot eivät ole avoimesti kertoneet ideologisia vaihtoehtojaan. Kyllästymiseen asti toistellaan samoja fraaseja, eikä uskalleta ottaa juuri mihinkään konkreettisesti kantaa. Näyttää oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäelle olevan tärkeintä avata ovet hallitukseen millä hinnalla tahansa.
Kun kotimaan asioista ei ole ollut sytyttämään vaalivalkeita, on huomio siirretty Irakin sotaan. Pääministeriehdokkaat syyttelevät toisiaan suhtautumisessa Irakin kriisiin. Tietenkin on oikeutetusti kysytty, voiko samanaikaisesti olla samaa mieltä Yhdysvaltain presidenttin ja Saksan liittokanslerin kanssa. Vaalikrapula voi olla kova myös tässä asiassa, kun todennäköisesti pahin vaihtoehto toteutuu, että Yhdysvallat yhdessä Englannin kanssa lähtee sotaan ilman YK:n uutta lupaa. On siinä Lipposella ja Jäätteenmäellä sitten miettimistä, miten sanansa asettavat siinä tilanteessa. Suomalaiset vastustavat suurella enemmistöllä Irakin sotaa, jonka maksumiehiksi tulemme heti sodan sytyttyä kun öljyn hinta nousee. Ovatko muuten YK:n mandaatilla Yhdisvaltojen sotilaat operoineet jo viikkoja Irakin maaperällä?
Samaan aikaan ”vanha Eurooppa” sorvaa EU-perustuslakia ja valmistautuu valitsemaan Euroopan Unionille presidenttiä. Itsenäinen päätäntävalta omiin asioihimme tulee kapenemaan entisestään, mutta tämähän on tätä globalisaatiota. Tämä ei tunnu kiinnostavan hallituksessa tai oppositiossa juuri ketään.
Vaalidopingista pitää nauttia niin kauan kuin mitalleja on jaossa kansalle.
.
Tommi Anttila
Tommi.anttila@satanen.com