Kohtalon viikko maataloudella?
Harvoin, jos koskaan, on Suomen maatalouden tulevaisuuden kannalta eletty niin tärkeää viikkoa kuin nyt, muistutti MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä.
Maailman kauppajärjestö WTO:n Hong Kongin kokous ja huippukokous EU:n budjettiraamista vuosiksi 2007 - 2013 käsittelevät maatalouden säilymisen ja kehittymisen kannalta aivan perustavanlaatuisia kysymyksiä. Voidaan liioittelematta sanoa, että näiden kokousten nykyisten pöydällä olevien esitysten hyväksyminen olisi Suomen ja osittain koko Euroopan maatalouden kannalta kestämätöntä.
Yleisten arvioiden mukaan Hong Kongin WTO-kokouksessa ei päästä ratkaisuun maailmankaupan lisävapauttamisesta. Jos näin käy, se on Suomelle parempi vaihtoehto kuin nykyesitysten mukaiset ratkaisut. Jopa EU:n oma maatalousesitys olisi Suomelle liian kova, koska sen seurauksena tuottajahinnat alenisivat EU:ssa 10 - 30 prosenttia. Vientitukien nopea lopettaminen toisi lisäksi erityisiä vaikeuksia Suomen maidontuotannolle. Olemme hyvin riippuvaisia nimenomaan Venäjän markkinoista ja sinne menevän viennin loppumisen seurauksena kotimarkkinakin ajautuisi kaaokseen.
Selvä aikalisä WTO-neuvotteluissa on niin Suomen kuin koko EU:n maatalouden etu. Jatkossa EU:n täytyy olla varovaisempi tehdessään ehdotuksia ja edellyttää hyvin tiukasti, että muut maat ja maaryhmät sitoutuvat vastaaviin toimenpiteisiin kuin EU itse. Vain siten voidaan luoda todellisia edellytyksiä kaupan vapauttamiselle ja tukien vähentämiselle ja maataloustuotteiden maailmanmarkkinan tervehtymiselle.
EU:n tuleva budjettiratkaisu on Suomen kansantaloudelle ja maatalous- ja aluepolitiikalle erittäin tärkeä. Puheenjohtajamaa Iso-Britannian esitys romahduttaisi EU:n maaseutuasetukselle perustuvien toimien rahoittamisen Suomessa. Näistä tärkeimpiä ovat maatalouden luonnonhaittakorvaus (LFA) ja maatalouden ympäristöohjelmat. Näistä kohteista jäisi brittien esityksen mukaan uupumaan noin 150 miljoonaa euroa vuodessa. Vaikka EU:n säännöt sallisivatkin paikata syntyvää vajetta kansallisella rahoituksella, ei noin suuren lisärahoituksen löytyminen olisi helppoa.
On hyvä, että niin pääministeri kuin valtiovarainministerikin ovat selvästi ilmoittaneet, ettei brittien esitys käy Suomelle. MTK:n ehdoton näkemys on, että hallituksen tulee kaikissa tilanteissa pitää kiinni kannastaan. Suomella on tarvittaessa mahdollisuus estää koko päätöksen syntyminen, koska se pitää tehdä jäsenvaltioiden yksimielisyydellä. EU:n laajentumista ei pidä maksattaa nykyisen unionin reuna-alueilla ja niiden maaseudulla