Työ karkaa Suomesta!
Näennäisesti kaikki on kohdallaan. Kuitenkin työpaikat karkaavat Suomesta! Vallan huipulla olevat poliitikot pelkäävät keskustella globalisaatiosta ja EU:n syvimmästä olemuksesta, työn ja pääomien vapaasta liikkumisesta maailmassa.
Kunnissa tilanne on kaikkein kimurantein. Ennen kunnallisvaaleja kaikki toitottivat suureen ääneen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisestä, mutta koko ajan toimitaan vastoin kaikkia vuosi sitten annettuja vakuutuksia hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisestä. Kunnat eivät voi pitkään tuottaa kaikkia nykyisiä palveluta. Pää tulee vetävän käteen useimmissa kunnissa hyvin pian, sillä velanotolla ja kunnallisverojen korotuksilla ei voida kunnallisia hyvinvointipalveluita tuottaa kovin kauan, asukas- ja veropohjat vuotavat jo nyt. Entä sitten kun kunnan suurin yksityinen työnantaja siirtää tuotantonsa halpamaahan?
Ja paljon pahempaa on vielä tulossa, jollei Euro heikkene pysyvästi dollariin nähden, kun ei ole enää markkaa, joka joustaisi eli devalvoituisi. Nyt joustot haetaan palkkakustannuksista. Metsäpatruunat ovat uskaltaneet pukea sanoiksi tulevat muutokset. Paperin työtaistelu näyttää, etteivät työkustannukset Suomessa paljonkaan vapaaehtoisesti jousta, eivät ainakaan alaspäin, kuten on tapahtunut pakon edessä esimerkiksi Saksassa. Teollisuuden ulosliputus voi siis jatkua rauhassa.
Käsittämätöntä on, ettei kukaan laita tikkua ristiin, jotta suomalainen teollisuus ei siirtäisi toimintaansa pois Suomesta. Jos suomalainen työvoima ei jousta palkoissa, niin miksi siirtää tehtaita pois. Eikö tällöin olisi järkevää tuoda ulkomaalaista työvoimaa suomalaisiin tehtaisiin ja palvelusektorille. Voisiko meillä olla omat halpatyöntekijämme täällä Suomessa? Se olisi pienempi paha. Siirretään työntekijät ei tehtaita! Jäisi meille edes jotain jaettavaa yhteiseen kakkuun eli hyvinvointipalveluihin, vaikka työn lisäarvon tekisivät ulkomailta Suomeen muuttaneet siirtotyöläiset.
Kansalliset tuotteemme säilyttävät asemansa maailmalla vain, jos ne voidaan valmistaa kustannustehokkaasti. Todelliset vaihtoehdot ovat euron kurssilasku tai palkkakustannusten jousto, tai työn teettäminen Suomessa siirtotyöläisillä. Vaihtoehtoisesti matalan tuottavuuden teolliset työt liputetaan lopullisesti Suomesta ulos! Siinä ne kiperät vaihtoehdot.
Tommi Anttila
tommi.anttila@satanen.com