Joulun lähestyessä maassa rauha, kun Suomen poliittinen eliitti hyväksyi Kööpenhaminan huippukokouksessa EU:lle uusia jäsenmaita. Tiedotusvälineet antavat tavalliselle suomalaiselle käsityksen, että tämä EU:n itälaajeneminen pelastaa Suomen. Jää vain epäselväksi, miksi Suomen pitää maksaa entistä enemmän jäsenmaksuja EU:lle samaan aikaan, kun meillä esimerkiksi rappeutuu julkinen terveydenhoitojärjestelmä käsiin ja kun EU:n itälaajeneminen entisestään tulee kiihdyttämään maaseudun autioitumista jopa Satakunnan rintamailla.
Ei EU ole mikään "itsenäisten valtioiden liitto", kuten meillä uskotellaan. Vääjäämättä kuljetaan kohti täydellistä liittovaltiota. Kaikista kansallisista selityksistä huolimatta EU alkaa hoitamaan pian myös puolustustamme, joka on liittovaltion perustehtäviä. Makuasia on, menemmekö mukaan Natoon EU:n pakottamana vai ennen sitä suoraan omalla päätöksellä. Sinne menemme joka tapauksessa. Lipposen edellisen hallituksen salaisilla päätöksillä Suomi on viety jo sotilaallisesti kiinteäksi osaksi Natoa ja olemme mukana rakentamassa yhteistä eurooppalaista puolustusjärjestelmää suomalaisen kenraalin johdolla. Pian joukkomme taistelevat osana EU-armeijaa missä päin maailmaa tahansa. Ehkä jo Irakissa "rauhanturvatehtävissä".
Suomi ei ole liittoutumaton maa. Näkemykselle ei ole juridisia perusteita. Olemme luovuttaneet tärkeimmissä asioissa suvereniteettimme EU:lle ja päätäntävallan omiin asioihimme Euroopan suurille valtioille EU:n Itälaajenemisen myötä sanavaltamme kaventuu entisestään. Erkki Liikanen saattaa jäädä viimeiseksi suomalaiseksi superkomissaariksi EU:ssa ja Sinikka Hämäläisen toimikausi päättyy pian Euroopan Keskuspankissa.
Enää liittovaltiolta puuttuu oikeus kantaa eu-veroa Ehkä pian alamme valtioveron ja kunnallisveron rinnalla maksamaan myös Eu-veroa. Nythän EU:n maksut kerätään arvonlisäveroina sen lisäksi, että luovutimme yhteisöön jäseneksi liittyessämme rajoillamme keräämämme tullimaksut EU:lle. Olemme antaneet EU:lle enemmän rahaa kuin saamme sieltä takaisin. Tätäkö olemme halunneet!
EU:n uusi perustuslaki tulee sinetöimään kehityskulun, eikä siinä paljonkaan jää sanavaltaa meille suomalaisille. Jos emme hyväksy suurten valtioiden ensi vuonna esittämää EU:n perustuslakiluonnosta, pitää meidän erota EU:sta. Sehän on täysin absurdia, sillä joutuisimme samalla luopumaan eurosta, jonka juuri otimme käyttöömme! Mitä tilalle? Mikä on varasuunnitelmamme? Otammeko markan takaisin valuutaksemme?
EU:n perustuslaki on poliittisen eliitin mukaan vain valtiosopimus, ei sen enempää, vaikka se kävelee mennen tullen oman perustuslakimme yli. Todennäköisesti EU-perustuslain hyväksyminen Suomessa hoidetaan vain pääministeri Lipposen tekemällä tiedonannolla eduskunnalle. Ranska ja Saksa esittänevät 22.1.2003 Euroopan Unionin uuden perustuslain. Sen jälkeen poliittisen eliitinkin pitää avoimesti tunnustaa, että maamme suvereenius annetaan lopullisesti maamme rajojen ulkopuolelle. Onko Paavo Lipposella vaihtoehtoja?
Toivottavasti kansalaiset vihdoinkin huomaavat, kuinka pitkälle on jo menty. Päätäntävaltaa Suomesta ei saa antaa nykyistä enempää maamme rajojen ulkopuolelle. Sanon Kyllä Euroopalle, mutta liittovaltiolle ja sen perustuslaille EI. Tuntuu jo nyt pöyristyttävältä, että EY:n asetukset (huom asetukset, ei siis lait) on Suomen lakeja vahvempia omassa maassamme.
Tätä jouluevankeliumia lukiessaan kannattaa jokaisen miettiä, voisiko Suomi jäädä Irakin sodan ulkopuolelle? Pian suurvallat hyökkäävät Irakiin ja Suomi EU:n jäsenenä joutuu tahtomattaan rahoittamaan Irakin jälleenrakentamista. Tästäkö Paavo Lipponen kävi Bushin kanssa sopimassa? Pitääkö meidän olla mukana kaiken maailman kriiseissä Euroopassa ja maanosan ulkopuolella?
Mihin meidän rahat riittävät, kun ne eivät riitä edes julkiseen terveydenhoitoon kotimaassamme. Parasta olisi hoitaa ensin omat syöpäpotilaat.
Tommi Anttila
tommi.anttila@satanen.com