Euro rakoilee

Ranskassa ja Hollannissa suoritetut kansanäänestykset nostivat esiin tarpeellisen keskustelun Euroopan Unionin ja Euron tulevaisuudesta. Euroopan johtajat eivät ole onnistuneet tavoitteissaan. Pääasiaksi on muodostunut kovalla vauhdilla tapahtuva EU:n laajentaminen. Hullunkurisinta on se, että Suomen komisaari Olli Rehn on ylimpänä päsmärinä liittämässä Turkkia EU:n jäsenkaartiin.

Englannissa julkaistussa Britannian suurimman pankin raportissa esitettiin taannoin, että Saksan, Italian ja Hollannin kannattaisi harkita yhteisestä eurovaluutasta eroamista. Pankki suositteli raportissa maille vaihtoehtona siirtymistä kansallisten valuuttojen käyttämiseen. Keskustelu on odotettua, sillä Euro ei ole ratkaissut Euroopan talouspulmia.

Rahaliiton myötä keskustellaan samalla koko EU:n tulevaisuudesta. Rahaliittohan on koko EU:n ydin, jossa Suomikin on mukana. Kyse ei ole enää vain populistien sanahelinästä, että pitäisi erota EU:sta. Aika näyttää olivatko Euron ulkopuolelle alkuvaiheessa jääneet EU-maat kuten Englanti ja Ruotsi viisaita, kun säilyttivät oman valuuttansa eivätkä lähteneet heti sinne Paavo Lipposen mainostamaan ytimeen.

Jos Saksa, Ranska, Italia ja moni pienempi EU-maa ei saa omin konstein kansallisia talouksiaan kuntoon niin Eurosta keskustelu laajenee vääjäämättä Euroopassa. Uhrataanko reuna-alue Suomen talous EU ytimessä olevien potilaiden nostamiseksi vuoteesta. Suomen taloudesta ei ole ainakaan moottoriksi Euroopan talouden saamiseksi riittävälle kasvu-uralle.

Yhdysvalloissa on muuten ajat sitten oivallettu, että USA:han päästetään halpatyöntekijöitä eri puolilta maailmaa, eikä maan teollisuus liputa Kiinaan ja Kauko- Itään samalla tavalla kuin Euroopassa. Yhdysvaltojen talouskehityksestä kannattaisi ottaa tarkemmin selvää Euroopassa ja myös meillä Suomessa, eikä linnoittautua ay-poteroihin.

Euroopan Keskuspankki voi muuten devalvoida euron, jotta pyörät lähtisivät taas Euroopassa pyörimään, jos muita talousrohtoja ei kyetä EU:ssa tekemään. Euroopan talouden hoitamista ei voi siirtää kuten EU:n uutta perustuslakia.


Tommi Anttila
tommi.anttila@satanen.com

Takaisin