Kahdeksan viime vuotta maaseudun ääni on kuulunut kuuroille korville. Kaikki paino laitettiin sateenkaarihallitusten toimesta kasvukeskuksiin ja näiden ympärille rakennettuihin aluekeskuksiin. Muuttoliike maalta on saanut jyllätä vapaasti. Satakunnassa erityisesti kärsijän roolissa ovat olleet Kaakkois-Satakunnan seutukuntaan kuuluneet kunnat. Kuntien on pitänyt seutukunnallamme keksiä keksimästään päästyä epätoivoisia ideoita ja viime aikoina jopa lääninrajojen yli, kun rahajaossa on jääty statistin osaan. Viime kädessä maakuntamme rahat on jaettu ensin Porille ja sitten Raumalle, ja jos jotain on jäänyt yli, niin pieniä rippeitä muille kunnille.

Nyt Satakunnan maaseudulla orastaa pieni toivon kipinä, kun vuosikymmenten jälkeen seutukunnaltamme valittiin agronomi, kansanedustaja Juha Korkeaoja ministeriksi. Vuosikymmen sitten kankaanpääläisen ministerin Kauko Juhantalon toimintaa leimasi henkilökohtaiset ongelmat ja ministeriura loppui lyhyeen. Toivo Pohjala toimi maatalousministerinä 1980-luvulla. Muuten pitää mennä vuosikymmenten taakse, ennen kuin löytää tiedon Satakunnan maaseudulla vaikuttaneesta ministeristä.

Helpot eivät tule olemaan maatalousministeri Juha Korkeaojan tehtävät. Hän on monessa liemessä keitetty ja omaa parhaat kansalliset ja kansanväliset eväät onnistua vaativassa ja vaikeassa tehtävässään. Pitää vahvasti uskoa myös siihen, että Kaakkois-Satakuntaa aletaan kehittää tasavertaisesti muiden Satakunnan alueiden kanssa ja ministeri Juha Korkeaoja voi olla vaikuttamassa siihen, ettei seutukunnaltamme vähennetä enempää tärkeiksi koettuja peruspalveluita, joista ei ole vähäisin poliisipalvelut Huittisissa ja Säkylässä.

Toivottavasti ministeriys ei nouse Juha Korkeaojalla hattuun, vaan voimme asioida samanlaisen rehevän talonpojan kanssa, millaisena olemme Juha Korkeaojan oppineet tuntemaan. Pienelle ihmiselle ministerillä pitää aina olla aikaa, vaikka eläisi kuinka ministeritoimen minuuttiaikataulun mukaisesti. Pitää muistaa, missä juuret ovat.

Onnea ja menestystä uudelle maaseutuministerille. Älä unohda Satakuntaa.

Tommi Anttila
Tommi.anttila@satanen.com


Takaisin