Hinnat pilvissä!
Kylmät säät Etelä-Euroopassa ovat nostaneet tomaatin ja kurkun hinnat pilviin. Espanja on kärsinyt kylmistä sääjaksoista ja etelän puutarhoissa ei ole osattu varautua talvimyrskyihin ja lumeen. Vaikuttaako hintojen äkillinen nousu kohta Suomen kuluttajahintalaskelmiin eli inflaatioon.
Suomessa tilanne näkyy kaupan hyllyillä, kun tomaatit ja kurkut maksavat maltaita eli yli 4 euroa kilo, jopa 5 euroa kilolta. Kuluttajat valittavat myös tuontivihannesten laadusta
Nyt on hyvä katsoa, aikovatko kotimaiset tuottajat rahastaa Espanjan kylmyyden nostamalla entisestään tähän aikaan olevia korkeiden suomalaisten kasvuhuonevihannesten hintoja.
Toivottavasti kotimaisia tuottajiin ei iske nyt ahneuden peikko, että tilanteesta pitää ottaa kaikki irti. Päinvastoin nyt kotimaisilla tuottajilla on näytön paikka, että kotimaista kasvihuonetomaatteja ja kurkkua voidaan toimittaa kohtuullisilla hinnoilla kuluttajille. Hyvä vaihtoehto on kotimainen suolakurkku, jos tuorekurkku tuntuu liian kalliilta.
Kuluttajien tulee olla valppaita. Valitettavasti vain harva kaupan asiakas protestoi ääneen, jos jokin asia on poskellaan. Kuluttaja äänestääkin tällöin jaloillaan ja jättää ylihintaiset vihannekset ostamatta.
Sääolot eivät ratkaise viljelytilannetta vain meillä, vaan huonot säät vaikuttavat avoimessa markkinataloudessa nopeasti joka paikassa ja vaikutukset näkyvät omassa ruokapöydässämme.
Ovatko kuluttajat muuten huomanneet, että kahvin hinta on lähtenyt nyt keväällä nousuun. Ei kai olisi pahitteeksi vähän hamstrata kahvia euron tai puolentoista pakettihinnalla, sillä pian tällaisista hinnoista voimme vain uneksia. Mikään ei ole itsestään selvää. Säät ja viljelymuutokset vaikuttavat niin meillä kuin maailmallakin.
Ottakaa vaari tilanteesta
Tommi Anttila
tommi.anttila@satanen.com