Meillä suomalaisilla on tapana etsiä vaikeuksiimme syyllisiä aina maamme rajojen ulkopuolelta. Tavan takaa syytämme milloin mitäkin ilmansuuntaa. Tänä vuonna on paljon puhuttu Kiina-ilmiöstä. Jokapäiväistä meille on puhua Brysselin herrojen metkuista. Pian alkaa Viro-ilmiö, kun lähdetään hakemaan halpaa viinaa lahden toiselta puolelta.

Ennemmin on kyse Suomi-ilmiöstä. Eivät kaiketi kiinalaiset ole syyllisiä siihen, jos Suomi on kallis maa tuottaa tavaroita ja palveluita. Tai ei kai virolaisten syy ole, jos viinan hinta on Suomessa liian korkea. Brysseliäkin taidetaan syyttää monesti suotta, sillä oman herramme ovat solmineet huonot sopimukset EU:n kanssa, mutta sitä ei kansalle haluta tunnustaa.

Oma rahapussi näyttää ohjaavan meitä suomalaisia. Muuten ei voi selittää sitä, ettei suomalainen työ ei käy kaupaksi. Kyllä saksalainen katsoo tarkemmin kuin me suomalaiset, että hän ostaa aina kun mahdollista oman maansa tuotteita. Vaan toisin on meillä Suomessa. Toisaalta tuloloukussa elävän ihmisen pitää katsoa, että rahat riittävät ruokaan ja menoihin. Ei silloin voi aina katsoa tuotteiden alkuperää.

Joku viisas on laskenut, että jos jokainen suomalainen kuluttaisi 100 eurolla enemmän suomalaisia tuotteita ja elintarvikkeita niin silloin työttömien määrä pienenisi jopa 100.000 henkilöllä. Tällöin valtiontalouden ahdinko helpottuisi. Tällöin voisi puhua positiiviseen sävyyn Suomi-ilmiöstä.

Hyvä esimerkki Suomi-ilmiöstä on muuten Suomen ja EU:n väliset maataloustukineuvottelut. Syy on aina vieritetty pahan EU:n syyksi tai syytelty edellistä hallitusta siitä, että maanviljelijöiden tukia ollaan alentamassa. Tätä kirjoittaessa osui käteen lehtileike Ilta-Sanomista 5.8.1998, jolloin edellisen kerran väännettiin kättä Suomen kansallisista maataloustuista. Silloinen maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä vastasi MTK:lle ”Härmälä itse sopi kansallisen tuen alennuksen”. Eli suomeksi sanottuna MTK:n nykyinen puheenjohtaja Esa Härmälä oli itse sopimassa ennen EU:hun liittymistä siitä, että Suomen kansalliset tuet ovat alenevia siirtymäkauden tukia. Nyt MTK-puheenjohtaja moittii taas toisia, vaikka itse on sopan aiheuttaja.

Sanatarkasti Hemilä sanoi ”Hallituksen ministerit yksitellen viimeksi Halikossa haukkunut Härmälä ei kertonut taustoja. Hän itse oli virkamiehenä Suomen EU:n jäsenneuvotteluissa sopimassa siirtymäkauden kansallisen maataloustuen alenemisesta” Tässä on kyse juuri edellä kuvatusta Suomi-ilmiöstä parhaimmillaan.

Toivottavasti nykyisen maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojan tekemiset kestävät Suomessa kriittisen tarkastelun vuonna 2006 jolloin seuraavan kerran keskustellaan 141-tuen jatkosta. Ihmetystä tuottaa selittelyt, miksi tänä vuonna ei voitu tukia maksaa kuten vuonna 2003, kun EU-komissio olisi hyväksynyt korkeamman tukitason maksamisen vielä vuonna 2004. Milloin maanviljelijöille kerrotaan koko totuus 141-tuista ja niiden jatkosta?

Kuilu alamaisten ja päätöksentekijöiden välillä kasvaa kasvamistaan. Maan tapa on, että asioita salataan kansalta ja aina kerrotaan vain sen verran, mikä on tarpeellista, ei yhtään enempää. Tällainen elämänmeno voi aikaa myöten kääntyä päätöksentekijöitä vastaan. Kansalle on uskallettava kertoa avoimesti, missä mennään ja mitä tehdään. Ja maassa pitää olla sellainen hallitus, joka uskaltaa tehdä ratkaisuja, eikä vain suomettaa meitä EU:hun ja Natoon. Kuka puolustaa Suomen itsenäisyyttä ja suveriteettiä?

Tommi Anttila
tommi.anttila@satanen.com