Ruotsalaiset hylkäsivät euroon siirtymisen kansanäänestyksessä. Kansa käveli hallitusherrojensa yli Ruotsissa. Kyse oli epäluottamuksen osoittamisesta laajemmin Brysselin herroille. Suomessa sietää miettiä tilannetta, mitä merkitsee se, että Saksa ja Ranska eivät halua toteuttaa Euron perustana olevia sopimuksia. Pian vaarana on korkotason nousu myös meillä Suomessa.
Kukaan ei voi varmasti ennustaa, että ruotsalaisten ratkaisu jättäytyä Euron ulkopuolelle tässä vaiheessa olisi huonompi ratkaisu kuin olla mukana EU:n ytimessä, jossa toimitaan EU-suurvaltojen pillin mukaan. Jäljellä olevaa itsenäisyyttämme ei pidä vaihtaa muutamaan EU-virkaan, olkoon eduskunnan puhemies Paavo Lipponen kuinka taitava hallitsija tahansa tulevassa Euroopan Liittovaltiossa. Todella hullunkuriselta tuntuu omien kansallisten voimavarojen jakamista takaisin Suomeen EU:n kautta. Kyllä veroina ja maksuina kansalaisilta kerättävät rahat voitaisiin suoraan jakaa valtion ja kuntien budjettien kautta maassamme. Ei siihen tarvita nykyisenkaltaista EU-byrokratiaa.
Päivä päivältä paljastuu EU-perustuslakikeskustelussa uusia asioita, joissa päätäntävalta annetaan pois Suomen eduskunnalta. Kansalaisilta on viime vuosina jäänyt huomaamatta suuri U-asioiden määrä, jotka tuodaan vain tiedoksi eduskunnan puhemiehen toimesta eduskunnalle, mutta joihin eduskunta ei voi vaikuttaa. Tällaisten U-asioiden määrä tulee EU-perustuslain hyväksymisen myötä vain lisääntymään. Helsingin Sanomat kertoi viikonlopulla, että Eu:n perustuslaki johtaa todennäköisesti myös siihen, että oikeudenkäynneissä langetettavat rangaistukset tulevat kovenemaan ja EU:lle perustetaan ylikansallinen syyttäjävirasto. Siis lainsäädäntövallan lisäksi itsenäinen tuomiovalta romutetaan.
Kyllä hyvin ymmärtää, miksi omat hallitusherramme pelkäävät kysyä mielipidettä kansalaisilta. Mitä tapahtuisi silloin, jos kansalaiset hylkäisivät vaikkapa vain neuvoantavassa kansanäänestyksessä EU:n perustuslain. Jos Matti Vanhasen johtama keskustapuolue olisi tänään oppositiopuolue ajaisi se kansanäänestyksen järjestämistä EU-perustuslaista, mutta kun puolue on vallassa, niin toinen on ääni kellossa…
Elinkeinoelämän Valtuuskuntakin on tutkimuksissaan huomannut, että asenneilmasto EU:ta kohtaan on muuttunut Suomessa epäilevämmäksi. Kuilu kansalaisten ja talouseliitin välillä on kasvanut liian suureksi. Kansanäänestys EU-perustuslaista on ainoa tapa pakottaa puolueet paljastamaan korttinsa, missä kulkee itsenäisyytemme rajat, mistä asioista päätetään kansallisella tasolla ja mitä asioita annamme pysyvästi EU:n liittovaltion päätettäväksi. Jos kansalta ei kysytä suoraan mielipidettä, ei uusi EU-perustuslaki voi perustua suomalaisten tahtoon. Kansanäänestys voidaan järjestää EU-parlamenttivaalien yhteydessä vuonna 2004.
Tommi Anttila
tommi.anttila@satanen.com