Irakin sodan piti olla vain läpihuutojuttu USA:lle ja sen liittolaisille, mutta toisin näyttää käyneen. Eipä ole terrorismi loppunut maailmasta vaan tilanne on viimeisen vuoden aikana päinvastoin pahentunut. Kiitos kuitenkin vielä kerran Anneli Jäätteenmäelle, ettei Suomi sitoutunut munaskuita myöten Irakin sodassa Yhdysvaltojen liittoumaan. Nyt saisimme tosissaan pelätä, milloin terroristit iskisivät täällä Pohjolan perukoilla, omassa lintukodissamme. Onneksi olemme saaneet olla rauhassa. Ei meidän kaiken maailman selkkauksiin pidä osallistua. Omien suvereniteetin ja koskemattomuutemme suojelu on edelleen ensisijaista.
Muutaman viikon sodalla Irakissa piti turvata autoileville jenkeille halpa polttoaineen vuosiksi eteenpäin. Nyt näyttää käyvän päinvastoin. Me suomalaiset joudumme tahtomattaan maksamaan tätä laskua. Öljyn hinnan jyrkkä nousu voi pahimmillaan merkitä meillä ja muualla talouskasvun kääntymistä laskuun. Öljyn hinnan nousu nostaa liikenteen ja asumisen kustannusten lisäksi teollisuuden rahtikustannuksia, kaikkia muovituotteita ja jopa ulkomaanmatkoihin on tulossa ensi talvena tuntuvat korotukset.
Moni myönteinen taloussignaali hautautuu nyt öljyyn. Polttoaineiden hintojen nousun uskotaan kirpaisevan kipeimmin Kiinaan, joka on pitkälle pitänyt maailman talouskasvua yllä. Oliko Saddam niin paha mies kuin manipuloidut tiedotusvälineet ovat meille kertoneet. Pitikö maksaa Saddamin kukistamisesta näin kova hinta.
Muuten mielenkiintoinen yksityiskohta lienee kaiken kurjuuden keskellä, että Irakissa toimii nyt puhtaimmillaan markkinatalous. Raha ja aseet ratkaisevat.
Suomessa ratkaisevaa tulee olemaan energiaomavaraisuuden kasvattaminen. Kallis öljy luo maaseudulle uhkien lisäksi mahdollisuuksia, joihin pitäisi ripeästi tarttua. Esimerkiksi maatiloille tullee sallia laajamittaisesti viljan polttaminen lämmityskattiloissa. Viisaat väittävät, että kolme-neljä kiloa kauroja vastaa yhtä litraa öljyä.
Tommi Anttila
tommi.anttila@satanen.com