Kansa ei ole syyllinen siihen, jos valtaapitävät ovat epäonnistuneet toiminnassaan. Kansalaisia on turha syyllistää esimerkiksi alkoholiveron alennuksista. Päätöksentekijät ovat solmineet liittosopimukset EU:hun liittymisestä. Kansaa ei voi syyllistää myöskään käytettyjen tuontiautojen verotuksesta. Tuskin suomalainen pienyrittäjä on syyllinen siihen, että Paavo Lipposella on tarve muuttaa hyvin toimivaa pääomaverojärjestelmää. Tuskin kansa on syyllinen siihen, että Suomi maksaa EU:lle enemmän kuin EU antaa euroja takaisin Suomeen.

Kansalla on oikeus odottaa EU:hun liittymisen yhteydessä annettujen lupausten lunastamisesta. Elintarvikkeiden arvonlisäveron piti olla vain väliaikaisesti 17 prosentissa vuoteen 1997. Missä on luvattu alv:n alentaminen 12 prosenttiin. Ennen EU:ta alv:n sijaan käytetty alkutuotevähennysjärjestelmän kautta elintarvikkeita ”verotettiin” noin 13,8 prosenttia. Vielä muutama kuukausi sitten Keskustapuolue puhui elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamisesta, nyt mikään valtapuolue ei ole järin innostunut elintarvikkeiden verotuksen alentamisesta, enää ei edes johtava oppositiopuolue.

Päätöksentekijöillämme on ollut Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen 8 vuotta aikaa harmonisoida Suomen verotus siirtymäkusiasioiden ja EY-oikeuden perusteella EU-liittymissopimusehtojen mukaiseksi. Menneinä lihavina vuosina on ollut hyvä mahdollisuus asteittain tehdä kipeitä ratkaisuita, kun kerran olemme EU-kelkkaan itsemme tunkeneet. Nyt on vaara, että joudumme syvässä taloudellisessa taantumassa tekemään ikäviä asioita ja kansa joutuu maksumieheksi.

Tuskin kansa on syyllinen siihenkään, että terveydenhoitomme on ajautunut kaaokseen. Kansa on kiltisti maksanut veronsa ja odottaa niiden vastapainoksi luvattuja hyvinvointipalveluita. Jollei julkista terveyskeskusjärjestelmää saada toimimaan, niin kansan on itse haettava vaihtoehtoja nykytilanteeseen.

Tommi Anttila
Tommi.anttila@satanen.com


Takaisin