Salaiset kansiot!
Tampereen Yliopistossa lauantaina tarkastettu tohtori Anne Kosken väitöskirja ”Niinkö on, jos siltä näyttää” on ensimmäisiä merkittävä tutkimus Suomen lähihistorian tärkeimmästä tapahtumasta eli Euroopan Unioniin liittymisestä ja neuvottelujen kulusta. Moni muistaa, miten ulkoministeri Heikki Haaviston paperit lensivät lattialle, mutta kuka muistaa, miksi Haavisto ja ministeri Pertti Salolainen olivat silloin Brysselissä?
Kansalta salattiin paljon asioita, jotka nyt jälkikäteen paljastuvat pala palata. Moni asia salattiin kansalta tai jopa valehdeltiin kuten tohtori Koski väitöksessään tuo esille. Sama tilanne näyttää nyt uusiutuvan Nato asiassa: kansalle ei kerrota kaikkea Natosta. Todellisuudessa puolustusvoimamme on saatettu ja saatetaan kovalla vauhdilla Nato-asentoon. EU:n kriisinhallintajoukot on osa tätä Nato ”optiota”.
Kosken väitöstilaisuuden keskustelussa kävi ilmi, miten aikanaan Martti Ahtisaaren johdolla 1990-luvun alussa laadittua ulkoministeriön 1000 sivuista esiselvitystä EU:n liittymisestä ei jaettu ennen eduskunnan käsittelyä edes kaikille kansanedustajille, vain suppealle ministeriryhmälle. Suomessa päätöksentekijät salaavat tavan takaa tärkeitä asioita ja niiden perusteita kansalta.
Toivottavasti tohtori Anne Kosken tutkimus saa pian jatkoa. Pikaisesti tulisi esimerkiksi akateemisten tutkijoiden paneutua lähihistoriamme merkittäviin asioihin kuten esimerkiksi oman perustuslakimme ja tulevan EU-perustuslain problematiikkaan. Tuntuu käsittämättömältä, että pääministerimme mukaan Suomen eduskunnan ei tarvitse ratifioida EU-perustuslakia, riittää kun EU:n perussopimus annetaan vain eduskunnallemme tiedoksi. Mihin pian tarvitsemme eduskuntaamme?
Tommi Anttila
tommi.anttila@satanen.com