Presidentti Tarja Halonen puuttui Vakuutussanomien haastattelussa sosiaalijärjestelmän vapaamatkustajiin, jotka elävät turvallisen lapsuuden Suomessa ja nauttivat lähes ilmaisesta koulutuksesta ja sitten lähtevät matalan verotuksen ja sosiaaliturvan maihin ansaitsemaan fyrkkaa. Presidentin mukaan on väärin, että tällaiset henkilöt voivat sitten palata siniristiliput hulmuten kouluttamaan taas lapsiaan halvalla kotimaassa.
Moraalisella tasolla presidenttimme on oikeassa Kuitenkin Suomi liittyi Euroopan Unioniin vuonna 1995 ja kulkee kohti EU:n liittovaltiota, jossa ihmisten, työn ja pääomien pitää voida liikkua vapaasti. Näin ollen ulkomaille työhön lähtevät eivät tee mitään väärin, mihin heillä ei olisi oikeutta. EU:n järjestelmissä on vikaa, ei yksilöiden toiminnassa. Voimme tehdä työtä eri EU-maissa näiden sosiaaliturvajärjestelmien mukaisilla velvoitteilla. Sosiaaliturva ja verotusjärjestelmät ovat edelleen pääosin harmonisoimatta. Eikä ihan äkkiä näissä tule tapahtumaan muutoksia.
Presidentti ei ottanut huomioon sitä, että lapsuus- ja nuoruusajan koulutuksen ovat maksaneet työllään ulkomaille töihin lähtevien lasten vanhemmat. Lapset ja nuoret eivät itse juuri maksa Suomessa suoranaisesti veroja. Suomen veroaste on EU maiden korkeimpia, joten vanhemmat maksavat ison tukun yhteiskunnalle lasten koulutuksesta, vaikka koulutuksesta ei peritäkään Eurooppalaiseen tapaan huikeita lukukausimaksuja. Kyllä lasten koulutus on moneen kertaan maksettu. Kääntäen tilanne on sama, jos Suomeen tulee töihin esimerkiksi it-alan ammattilainen Nokialle, niin kyllä hänen koulutuksensa on maksanut lähettävä maa, eikä Suomi.
Ja jos suomalainen palaa sitten maailmalta takaisin Suomeen ja hänen maailmalla kasvaneet lapsensa menevät suomalaiseen kouluun, niin taas unohdetaan, että vanhemmat maksavat yhteiskunnalle verojen ja maksujen muodossa merkittävän osan omien lastensa koulutuksesta heti palattuaan Suomeen.
Sosial Schoppinmg edellyttää, että EU-maissa sosiaaliturva harmonisoidaan eli jokaisella EU-liittovaltion kansalaisella on mahdollisuus saada samanlainen turvaverkko kuin meillä Suomessa. Tuskin tähän on pitkään aikaan mahdollisuuksia, kun EU saa 10 uutta alikehittynyttä uutta jäsenvaltiota vanhoista Itä- Blokin maista. Emeritus presidenttimme Mauno Koivisto on sanonut osuvasti, ettei samaan aikaan pidä laajentaa ja syventää EU:ta. Nyt tehdään kuitenkin molempia samaan aikaan, joten Sosial Shopping voi jatkua kaikessa rauhassa…
Tommi Anttila
tommi.anttila@satanen.com