Jos on eduskunnan puhemies Paavo Lipposta uskominen, niin Suomen kansa pitää vaihtaa, kun nöyrät alamaiset eivät ymmärrä, mikä on kansan parhaaksi. Paavo Lipposen mukaan päätöksentekijöiden tulee tarvittaessa toimia kansalaismielipiteen vastaisesti, mikäli kansa ei ymmärrä, mikä on kansan etujen mukaista. Kansalaiset ovat kuulemme jo EU-kansanäänestyksessä asettuneet EU:n yhteisen puolustuksen kannalle. Maastrihtin sopimus piti eduskunnan puhemiehen mukaan kaiken jo sisällään. Entäs jos EU edellyttää jäsenvaltioiltaan Naton jäsenyyttä?
Tällaiset ajatukset tulivat mieleen, kun mutusteli puhemies Paavo Lipposen esittämiä näkemyksiä maailman menosta. EU:n puolustusliitosta ja suhteestamme Natoon. . Kyllä syy on päätöksentekijöiden ja poliittisen eliitin, jos kansaa ei kyetä viemään Natojen tai EU:n puolustusliittojen taakse. Itsenäisen puolustuksen sijaan tarvitsemmekin nyt turvallisuustakuita?
Suurin syy kansan uppiniskaisuuteen on päätöksentekijöiden salamyhkäisyys. Kansalta salassa tehdään aina asioita ja sitten mennään sammutetuin lyhdyin vaaleihin. Kaikki vakuuttivat vielä pari kuukautta sitten, ettei Nato ole ajankohtainen asia Suomelle. Kuinka ollakaan se onkin heti uuden hallituksen pöytään katettu asia kuten myös EU:n yhteinen puolustus. Kyllä poliittinen eliitti on tiennyt, että näitä asioita valmistellaan EU:ssa ja Natoissa.
Kansalaisille on vuodesta toiseen EU-aikana uskoteltu, että Suomi on liittoutumaton ja puolueeton maa. Sitä emme ole kuitenkaan olleet enää vuoden 1995 jälkeen, kun lähdimme mukaan EU:n liittovaltiokehitykseen. Juna kulkee vääjäämättä eteenpäin. Kansallisen suvereniteettimme mukaan olisi perustellumpaa liittyä Naton jäseneksi kuin olla mukana kehittämässä EU:n puolustusliittoa. Jos naapurimme Viro on Natossa, niin miksi ei myös Suomi. Naton läsnäolo Euroopassa on Saksan ja Ranskan varaan rakennnettavaa puolustusliittoa merkittävämpää Suomelle.
Toivottavasti pääministeri Anneli Jäätteenmäki toteuttaa todellista avoimuutta ja episodi hallitusohjelman menolisäyslaskelmien salaamisesta voidaan laskea yksittäisen erehdyksen piiriin. EU:n puolustusliiton ja ylipäätään tulevan liittovaltion perustuslain osalta on kyse paljon merkittävimmistä asioista, joista tulee kansalaisia ainakin avoimesti informoida. Suomessahan ei näihin asioihin juuri voida vaikuttaa.
Pian näemme hoidetaanko kansallista suvereniteettia entisestään supistavat päätökset Suomessa vain pääministeri Anneli Jäätteenmäen ilmoituksella eduskunnassa, vai onko kansanedustuslaitoksellamme mahdollisuus todellisuudessa puuttua asiaan, puhumattakaan kansasta. Pääministerin ilmoituksesta ei voida eduskunnassa äänestää.
Tuntuu käsittämättömältä, miksi nyt puolustusministeriksi nousseen kansanedustaja Matti Vanhasen pitää erota EU:n perustuslakia valmistelevasta konventista. Eikö hän juuri ole nyt hallituksemme linkki uuden EU-perustuslain valmistelukunnassa eli konventissa. Tätähän linkkiä uusi pääministerimme Anneli Jäätteenmäki toitotti ennen vaaleja kuukaudesta toiseen, että Teija Tiilikaisen sijaan pitää valita hallituksen edustaja EU-konventtiin. Nyt hallituksen edustaja on konventin jäsenenä. Eikö päänisteri Anneli Jäätteenmäki voisi edustaa maatamme EU-konventissa?
Vai onko tässä EU:n puolustusliitto asiassa jotain sellaista, että puolustusministerimme ei voi edustaa maatamme EU-konventissa. Onko puolustusliitosta kerrottu todellakin kansalle kaikki olennainen. Ovatko edustajamme EU:n päätöksentekoelimissä sitoutuneet jo pidemmälle kuin mitä kansalle on kerrottu. Juristilatinan sijaan pääministerimme tulisi nyt kertoa yhtä avoimesti kuin puhemies Lipponen teki televisiohaastattelussaan, mistä todella on kysymys, raottaa kansalle salaisia kansioita.
Oma mielenkiintoinen episodi on vielä, voiko eduskunnan puhemiehellä Paavo Lipposella olla erilainen käsitys EU-asioista kuin pääministeri Anneli Jäätteenmäellä tai presidentti Tarja Halosella puhumattakaan ulkoministeri Erkki Tuomiojasta. Ex-presidentti Martti Ahtisaari tahollaan hämmentää lisää keitosta EU:n puolustusliitosta ja Natoon liittymisestä. Ketä kansalaisten tulisi näissä asioissa uskoa. Kuka kertoo kansalle totuuden. Kuka Suomea johtaa EU:ssa ja Yhdysvaltojen suuntaan.
Kiitos kuitenkin eduskunnan puhemies Paavo Lipposelle, kun hän vihdoin avasi kansalaisten silmät havaitsemaan, että puolueetonta ja liittoutumatonta Suomea ei enää ole olemassa, ei ole ollut kuin poliitikkojemme munkkilatinassa.. Olemme joko ytimessä tai sitten emme ole.
Yksinkertaiselle kansalle on varattu sentään maksumiehen osa. . Ilmaiseksi ei Natoon tai uuteen EU:n puolustusliittoon liitytä. Ytimessä olo maksaa aina.
Tommi Anttila
tommi.anttila@satanen.com