Kansalle pitää kertoa totuus!
Suomalainen teollisuusmies Antti Piippo ravisteli meitä suomalaisia. Piipon mukaan kansalle pitää kertoa totuus. Piippo ei ole mikään vähäpätöinen mies. Hän on luonut viidessätoista vuodessa menestyvän Elcotegin, joka työllistää maailmalla yli 20.000 työntekijää. Piippo kertoo maksavansa edelleen veronsa Suomeen. Pipolla on näyttöjä menestymisestä.
Piipon mukaan Suomi on hieno maa ja hyvinvointiyhteiskunta on loistojuttu, mutta avoimessa maailmassa selviää, jos kykenee koko ajan muuttumaan. Piiipon mukaan, jos Suomi pitää kiinni vanhoista rakenteista, hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus joutuu umpikujaan, kun elatussuhde muuttuu nykyistä paljon epäedullisemmaksi.
Piippo ei yhdy presidentti Tarja Halosen tavoin ihastelemaan kansainvälisen kilpailukykyvertailun tuloksia, joissa Suomi listattiin ykköseksi. Piipon mukaan tutkimus osoittaa, että suomalaiset ovat parhaita kehumaan itseään. Tutkimus perustuu vain muutaman kymmenen yritysjohtajan haastatteluun.
Piipon mukaan pitää huolestua, miksi Suomessa ei investoida, miksi ulkomainen pääoma ei investoi Suomeen, jos maamme on maailman kilpailukykyisin. Suomi ei sijoitu investoijien suosikkilistoille. Samasta asiasta on varoittanut myös Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, että vaikeat ajat voivat olla edessä kahden vuoden kuluttua, ellei asioita muuteta.
Piipon mukaan kilpailu parhaista osaajista ja yrityksistä on täydessä käynnissä. Kansalaisille ei pidä uskotella, että olemme siinä kisassa Suomi nimisenä valtiona hyvin mukana. Varmasti Suomessa joudutaan tekemään kipeitä asioita kuten alentamaan verotusta, jotta yritykset eivät muuttuisi eurooppayhtiöiksi ja jos muuttuvat niin edelleen pitävät kotipaikkanaan Suomea. Jos muualla maailmassa työehdoista sovitaan yritystasolla niin samaan pitää mennä myös meillä.
Vähän sama koskee valtion lisäksi myös kuntia. Niissäkin pitää luopua päivänperhojen elättelystä, että huomenna asiat on paremmin, eikä meidän tarvitse tehdä mitään. Jatkuvilla kunnallisveron korotuksilla ajetaan tilanne äkkiä katastrofiin.
Tommi Anttila
tommi.anttila@satanen.com